Lähdin tutkailemaan digitaalista identiteettiä päätyen kuuntelemaan Palmun alla – podcastin. Keskustelussa nousi esille se, ettei ainoastaan hakukoneissa oleva tieto ole osa digitaalista identiteettiä.  Hakukoneet ja järjestelmät keräävät dataa Google-hauista, sometykkäyksistä, pikaviestin -keskusteluista ja paikkatiedoista.  Vaikka Google ei näytäkään Facebookkiani tai Instagrammiani, voi ne vähällä vaivalla löytää. Uusitalo toteaa podcastissa, että kaikki salasanani voitaisiin kähveltää 10 sekunnissa, jos läppärini jäisi suojaamatta esim. junassa vessan käynnin ajaksi. Ja mitä sieltä sitten löytyisikään?

Minun nimisiä tyyppejä on tasan yksi Suomessa, joten minulla ei ole niin kutsuttua laumasuojaa. Google löytää 0,21 sekunnissa LinkedIn -profiilini, Y-tunnukseni urheilu- ja liikuntakoulutuksen saralla, lehtijutun siitä, miten mieheni on menestynyt kalakilpailussa sekä YouTube-tilini.  Osoitettani ei saa selville, mutta asuinkuntani löytyy. Eniron kautta löytää puhelinnumeroni ja puhelinnumeroa googlaamalla löytää myymäni miesten puvun. Eli minusta googlailemalla löytyvät asiat ovat sellaisia, jotka koen voivani maailman kanssa jakaa - toki nyt mieheni kalakilpailu menestys on hieman epärelevanttia, mutta kuitenkin. Nettistalkkaukseni seurauksena poistin kyllä vanhan kirpputori-ilmoituksen ja muokkasin hieman LinkedInin julkisuusnäkymiä.  Tuli taas muistettua, että netti-identiteettiä on hyvä seurata ja päivitellä tarpeen mukaan.  Osan tiedoista pystyy pyytämällä poistamaan, mutta siitä ei ole varmuutta, etteikö joku olisi tietoa imuroinut omiin käyttötarpeisiinsa.

Tietoa kerätään siis kaikkialla, kuten myös toteaa Larsen (2017). Hänen mukaan käytössä on paikannusmajakoita, joiden perusteella voidaan paikantaa henkilö jopa metrin tarkkuudella. Toki viime vuonna voimaan astunut GDPR -asetus hieman asettaa rajoituksia toimintaan, mutta let’s face the facts. Kuinka moni lukee tietosuojasepustukset?  Ja kuten podcastissakin todettiin, vaikka nyt lähtisi saman tien poistamaan kaikki tilinsä ja tietonsa, millainen digitaalinen identiteetti on jo muodostunut ja miten sitä voisi käyttää?

Helposti keskustelu digitaalisesta identiteetistä päätyykin scifi -kauhuiluun, jolloin kaikki tiedot varastetaan ja elämä tuhoutuu. Riistäjät kaupittelevat terveys- ja DNA -tietoja, joiden syöttäminen palveluihin on nouseva trendi. Fowler (2018) esittelee erilaisen näkökulman: mitä jos digitaalinen identiteetti onkin täysin tekaistu? Instagramista löytyy digitaalinen supermalli Shudu ja vahva mielipidevaikuttuja Miquela. Ja näitä henkilöitä ei ole oikeasti olemassa! Shudu on taitelijan luoma taideteos ja Miquela tuntuu olevan tekoäly.

Shudu ja Miquela (Instagram @shudu.gram @lilmiquela)

On totta, että digitaalinen identiteetti meistä muotoutuu ja dataa myydään. Mutta loppujen lopuksi, ketä on todella juuri sellainen mitä netin maailma olettaa? Tai miten sitä dataa sitten voidaan käyttää sinua vastaan? Bella Thorne otti vallan pois kiristäjältään julkaisemalla omat alaston kuvansa maailman nähtäviksi. Jos ei tee laittomuuksia ja pitää pankkitietonsa vahvan suojauksen takana, uskoisin ettei ole suurta hätää. Kaikki me olemme ihmisiä ja emme enää järkyty tissikuvista. Tällä hetkellä suurin osa myydystä datasta käytetään kohdennettuun markkinointiin. Onhan se näppärää, kun some-virtaus täyttyy mielenpäällä olevista tuotteista. Itse jokainen meistä päättää mitä ostaa ja mitä ei.

Aiemmin Internet oli paikka, jossa voi anonyymisti toimia. Nykyään se vaikuttaa olevan paikka, jossa voit luoda itsellesi sellaisen identiteetin kuin haluat, jos tiedät miten sen teet. Netin kautta sinusta pystytään muodostamaan tietynlainen kuva, mutta mitä tietoa sinne jaat riippuu itsestäsi.