Sosiaali- ja terveysala kaipaisi uudelleen brändäystä, sillä se ei vedä enää ihmisiä puoleensa. Aiemmin arvostettiin varmaa työpaikkaa ja kuukausituloa. Nykyään halutaan tehdä työtä, josta saa enemmän kuin se ottaa – ja tätä hoitoala ei ole. Alamme ongelmat kiteyttää Holmberg (2019) ansiokkaasti blogissaan. Sosiaalisella medialla on paljon voimaa, mutta tarvitaan asia, joka herättää paljon tunteita, kuten #metoo -kampanja. Hoitoala ei sävähdytä, ennen kuin itse tarvitsee hoitoa. Ja kun hoitoa ei enää tarvitse - ei asia enää kiinnosta.En usko, että somesta löytyy avaimet hoitoalan ongelmien ratkaisuun.

Tarvitaan suuren poliittisen pyörän pyörähdystä sekä lisäksi brändin kiillotusta, jota Halme (2019) rehdisti jo aloittikin. Kurssin aikana olenkin todennut, ettei sosiaalinen media tunnu istuvan hoitoalan kenttään. Ihmisten kanssakäyminen keskustelupalstoilla ja kommenttiosioissa on usein uskomattoman ala-arvoista, eikä tällainen käytös sovellu työpaikalle.

Itse näkisin asian niin, että samalla tavalla kuin rakennetaan oma ammatti-identiteetti, lisätään siihen jo nykyäänkin ja etenkin tulevaisuudessa, ammatillinen some-identiteetti.  Kaikissa työyhteisössä tulee olla yhteiset pelisäännöt, joita noudatetaan kaikessa toiminnassa eikä niinkään erotella erikseen some -pelisääntöjä ja käytännön työelämän sääntöjä.  Joillakin aloilla ammatillista some-identiteettiä käytetään julkisessa sosiaalisessa mediassa ja toisissa vain suljetuilla alustoilla.

Hoitoalalla koen, että sosiaalista mediaa voidaan parhaiten hyödyntää työyhteisön sisäisessä viestinnässä, jolloin puhutaan suljetuista ja tietosuojatuista yhteisöistä, kuten Yammer. Tällaiset alustat on tarkoitettu käytännön asioiden selvittämiseen ja tiedonkulun jouduttamiseen, eikä itse potilastyöhön liittyvien asioiden käsittelemiseksi.  Yleisellä tasolla sosiaalisesta mediasta yksilö voi saada lisätietoa oman alansa uusista tuulista, jos kokee mielekkääksi ajatella työasioita työaikansa ulkopuolella.